Tulevan kauden merilohen uistelusta

Parin heikomman vuoden jälkeen viimekaudella nousi Tornionjokeen jo ihan kohtuullinen määrä lohia. Vaikka huippuvuosien lukemiin ei vielä päästy niin suunta on oikea.

Nousu tapahtui aiemmista vuosista poiketen kahdessa osassa, joista toinen myöhään ja käytännössä sen jälkeen kun uusia kaloja ei jokeen juuri odotettu.  

Jokeen nousseista kaloista yllättävän suuri osa oli yhden merivuoden lohia. Pääosin ensimmäinen nousu jokeen tapahtuu useimmiten vasta kahden tai useamman merivuoden jälkeen.

Tuon perusteella voisi päätellä, että kyseinen vuosiluokka on vahva. Ja jos tuo pitää paikkansa, on tulevalla kaudella liikkeellä runsaasti 5 – 6 kilon luokkaa olevia lohia.

2000 -luvun alkupuolen hyvistä nousuvuosista on mahdollista saada myös apuja tulevalle kaudelle.

Jos sieltä on selvinnyt useamman vuoden syönnöstänyttä lohta, niin kelojen siimakapasiteetit tulevat olemaan lujilla. Näiden kalojen paino on reilusti kaksinumeroisella puolella.

Paras uutinen on kuitenkin se, että arvio mereen vaeltaneiden poikasten määrästä oli kaikkien aikojen suurin.

Viimeisen kymmenen vuoden ajan smolttien määrät ovat vaihdelleet 1,5 – 2 miljoonan välillä, mutta nyt arvio oli kolme miljoonaa.

Linkki nousumääriin:

Tornionjoen lohilaskuri

Ja tästä Yle:n artikkeli viime kaudesta:  

https://yle.fi/a/74-20205300





Jorma Koivuniemi

Fishing guide